Joulun Tähdet á la ShoWhat 23.11.2013 klo 19:00 Aleksanterin teatteri

Sivuston pääkäyttäjä TEMPLATE_USER
23.11.2013 klo 19:00

Tänä vuonna joulu tulee aikaisemmin, hanki siis ajoissa lippusi tähän spektaakkelimaiseen esitykseen. Viihdyttäjinä toimivat aina niin upeat Jarkko Valtee ja Osku Heiskanen, Suomen drag-parhaimmistoa jo 15 vuoden ajan. Lisää vauhtia ja taidokkaita tanssinumeroita lavalle tuovat StepUp Dancersien valloittavat miestanssijat.

ShoWhat, Jarkko Valteen & Osku Heiskaseen muodostama duo on viihdyttänyt yleisöä menestyksekkäästi sekä Suomessa että kansainvälisillä estradeilla, lukuisissa yritysjuhlissa, teatterilavoilla ja jopa Presidentin linnassa.

On juhlan aika, tule siis juhlimaan kanssamme 15-vuotista taivalta - luvassa on tuttuja hahmoja vuosien varrelta sekä uutta, ihmeellistä ja ajankohtaista meiltä ja muualta, huumoria unohtamatta. ShoWhat on takuuvarmaa viihdettä!


Aleksanterin teatteri sijaitsee Bulevardilla historiallisesti arvokkaassa seurassa Teknisen ammattikorkeakoulun ja Sinebrychoffin museon naapurissa lähellä Hietalahden toria.

Shown kesto on noin kaksi tuntia sisältäen väliajan.
Pääsisäänkäynti: Albertinkatu 32 (auki tuntia ennen esitystä)

Kulkuyhteydet: Raitiovaunu 6, bussit 14 ja 20

Esiintyjät: Jarkko Valtee, Osku Heiskanen, StepUp Dancers
Tuotanto: StepUp Agency

Ilmoittautumiset ja maksut viimeistään 4.10.2013

Lippujen hinta: Jäsenet 15,-, ei-jäsenet 30,-

Liput maksetaan tilille: OKO 554128–21973
Viesti: ShoWhat